sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Haluan oman netti-ilmiön!

No niin, tunkea nyt kissa leukaan!

Moniko mietti näin, kun kuuli/luki/näki kuvia alkukesän kissamaisesta netti-ilmiöstä? Siis siitä, jossa oman leuan tilalla oli kissan leuka viiksineen päivineen ja sitten *räps* ja kuva nettiin.

Ainakin jokunen (kissa)ihminen innostui ja otti tällaisia kuvia. Ja vielä useampi ihminen innostui tahi hämmästyi niin, että klikkasi tykkäävänsä kuvista ja/tai jakoi näitä kissaleukapartakuvia eteenpäin. Alkuperäisestä kissapartakuvakollaasista on tykännyt tähän mennessä melkein 109 000 ihmistä, ja toukokuun 21. päivä julkaistua Ilta-Sanomien juttua on suositeltu lähes 1,3 tuhatta kertaa. Hmm, olisinkohan ihan hullu, jos kokeilisin itsekin (Ilta-Sanomat on luokitellut kissapartakuvat Hulluihin juttuihin) tai ihan hullu ja ihan jo out?

Grumpy Catista näyttää tulleen netti-ilmiö, joka viettelee yrmeydellään yhä edelleen. Ensimmäinen Crumpy Cat -kuva julkaistiin viime vuoden syyskuussa, ja yrmykuvat saavat aina vain uusia versioita. (Mene vaikkapa Googlen kuvahakuun ja näpyttele "Grumpy Cat" - saat yrmeyttä ainakin seuraavan parin viikon tarpeiksi. ;-) ) Hmm, mitäs jos minäkin kokeilisin kehitellä jotain vihaisen kissan ajatusmailmaan sopivaa lausahdusta?

Kotoisampi versio Grumpy Catista on tietysti Some Awards -voittaja Seppo. Seppo hurmaa (tai ihmetyttää, kummin tahansa) myös äänellään ja tätä ihan kansainvälisesti. Hmm, moiseen en taida pystyä - eikä pysty Justuskaan, ei videoitse eikä muutenkaan.
 
Kissanetti-ilmiöistä voisi kirjoitella ja rupatella enemmänkin, mutta ei nyt tällä kertaa. Minä kuulkaas ja vallankin nähkääs haluan kokeilla ihan itse!

Minulla on kissa [check], minulla on kamera [check] ja minulla on netti [check].

Mitä muuta vielä tarvitaan mainioon kissamaiseen netti-ilmiöön? Semmoiseen, jota on kiva ja helppo tehdä ja soveltaa? Semmoiseen, joka saa aikaan hymyjä, ehkä ihmetystäkin? Semmoiseen, joka ei haittaa eikä häiritse itse pääotusta eli kuvattavaa kissaa?

Niin ja onhan minulla idea [check] ja yritystä (kivasti on tullut tykkäyksiä Kissannimigalleriassa, siispä sekin [check].)
 







Jep, viekoitellaan some ja valloitetaan netti minikissoilla! :-D

6 kommenttia:

  1. Oivoivoi ku on söpöjä :):) ♥

    VastaaPoista
  2. Musta tää ainakin olis herttainen netti-ilmiö. :)

    VastaaPoista
  3. Hauskoja minikissoja, tuollaisia litran vetoisia :) Täytyypä kokeilla jos kissa sattuisi olemaan yhteistyöhaluinen. Samalla metodilla voisi kuvata myös jättikissoja :)

    VastaaPoista
  4. Niinpä, yrmyjen nettikissojen joukkoon mahtuisi kyllä hyvin tämmöisiä pieniä iloisia, litran tai desin vetoisia karvakasoja. :-)

    Cheri, olisipas hienoa nähdä minikissoja muissakin väreissä kuin valkoisena. Tai jos tuleekin "vahingossa" jättikissa, niin tutustun mielelläni sellaiseenkin. :-D

    VastaaPoista
  5. Tosi kivoja minikissakuvia!! Justus näytti paljon isommalta kun viimeksi näin livenä =)

    Muutenkin mukava tää sun uusi blogi!

    VastaaPoista
  6. Kiitos! Justus ei itsekään tiedä olevansa välillä näin kovin mini. ;-)

    VastaaPoista